Kuulumisia
Hei!
Onpas tässä vierähtänytkin aikaa edellisestä kirjoituksesta "Aikaa itselle". En kyllä silloin arvannut, että seuraavan tekstin tuottamiseen kuluisi näin pitkä aika :D Mutta mitäs minä olen tehnyt? Lueskelin äsken aikaisempia kirjoituksiani taaksepäin, ja huomasin, että olen toteuttanut niiden sanomaa ja elänyt toiveideni pohjalta. Löysin itseni taidekoulusta kohta kaksi vuotta sitten, ja aika on kulunut paljolti uusia taitoja opetellessa. Olen tehnyt asioita, jotka oikeasti tuntuvat omalta. Olen saanut käyttää luovuutta ja ilmaista itseäni mikä tuntuu NIIN NIIN NIIN hyvältä! Älkää laittako minua muottiin enää, en mahdu sinne enää mitenkään päin :D

Onnellisuutta ja sen syntymistä olen pohtinut edelleenkin paljon. Elämä on kasvua ja muutosta koko ajan. Mikään ei oikeasti pysy paikallaan pitkään. Meidät on vaan luotu kehittymään. Koetapa pysyä tyytyväisenä kun olet saavuttanut jotain mistä olet haaveillut. Ei onnistu, se kestäää hetken, ja kohta mieleen tulee ajatus, että tätä voisi parantaa jotenkin tai ehkä voisi tehdä jotakin ihan muuta. Hmm. Ehkä se on vaan hyväksyttävä, että elämä on muutosta, ja nauttia siitä, että voimme seikkailla tällä pallolla ja toteuttaa itseämme. Kunhan vaan selvittää ensin omat arvonsa ja menee niiden mukaan. Tunteet kyllä kertovat, onko suunta oikea!
Henkinen kasvu. Missä olen nyt menossa? Ai että, tämä on kyllä ollut matka. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että olemme kaikki energiaa ja myös sitä kautta yhteydessä toisiimme. Uskon, että kaikista voimakkain voima täällä on rakkaus. Ja että me kaikki luomme omat todellisuutemme, omat universumimme. Ja koska näin teemme, voimme oikeasti päättää sen identiteetin, missä haluamme elää ja millaisina ihmisinä pidämme itseämme. Tämä arvokas fyysinen kehomme on kuitenkin vain kuori millä olemme seikkailemassa tällä pallolla, ja identiteettimme ovat vain rooleja, tavallaan naamioita. Ja jos se pohjimmainen asia mitä me olemme, on energiaa, henki, sielu, miksi sitä nyt haluaakin kutsua, niin sen kun tunnistaa, niin onnellisuus alkaa löytyä sieltä. Ei ulkoa, ei tekemisestä, ei roolista, vaan sisältä. Sinulla on se jo, olet vaan ehkä unohtanut sen :)
Henkinen kasvu on kuulostanut omiin korviin aikaisemmin ihan hihhuilta, ja niinhän se kuulostaa monien mielestä vieläkin. Mutta tästäpä syystä olen itse tutustunut kvanttifysiikkaan. Ja mitä löysin, on se, että nämä hihhulilta kuulostavat asiat pystytään nykyään todistamaan tieteellisesti enemmän ja enemmän. Että tämä elämä oikeasti toimiikin hihhulisti, siitä käytetään vaan eri termejä. Olet mitä ajattelet. Minussa on myös niin sanottu realistinen puoli, ja täytyy sanoa, että tämä realistinen puoli (taitaa olla vasen puoli aivoista) tykkää tieteellisistä selityksistä. Joten täytyy nyt ihan tieteellisessä mielessä sanoa, että uskon edelleenkin siihen, että voimme luoda itsellemme sellaisen elämän kuin haluamme.
Jos sinua kiinnostaisi pieni leffahetki, niin linkkaan tähän Samadhi- elokuvan 1-osan Youtubesta, Tällä leffalla on ollut aika iso merkitys sille, missä nyt olen.
Palataanpas taas, jospa seuraavalla kerralla palaisin nopeammin takaisin blogin pariin. Minun pitäisi ainakin kirjoittaa rajoista ja siitä miten älyttömän tärkeitä ne oikeasti on. Ja ehkä siitä kvantiifysiikasta. Ja ai että, taiteesta <3 ja sen hyvnvointivaikutuksista. Ja luovuudesta, IHAN must! Nähdään!
Rakkaudella
Marketta